Talousjohtaja (CFO), Kuortaneen Teollisuuspalvelu

Talousjohtaja (CFO), Kuortaneen Teollisuuspalvelu

                          Haemme Kuortaneen Teollisuuspalvelu Oy:lle KONSERNIN TALOUSJOHTAJAA (CFO)

Talousjohtajana vastaat kokonaisvaltaisesti konsernin taloudesta, raportoinnista ja talouden johtamisesta. Vastuullasi on tuottaa luotettavaa tietoa johdon päätöksenteon tueksi ja toimia toimitusjohtajan työparina. Johtoryhmätyöskentelyn kautta talousjohtaja osallistuu aktiivisesti koko yrityksen johtamiseen ja kehittämiseen.

Hakemamme henkilö on talousjohtamisen ammattilainen, jolla on kokemusta palveluliiketoiminnan talousraportoinnista ja taloushallinnon kumppaneiden johtamisesta. Etsimämme henkilö viihtyy aktiivisessa kasvuhakuisessa ympäristössä ja hän jakaa asiakkaamme kanssa samat arvot. Kutepalla on hyvä tekemisen meininki ja kasvu on kovaa.

Kyky toimia Kutepan talousjohtajana edellyttää riittävää taloushallinnon perusosaamista ulkoisesta ja sisäisestä laskennasta sekä konsernilaskennasta. Pääpaikkasi on Kuortaneen Teollisuuspalvelu Oy:n johdon tiimissä Kuortaneella.

Sinulta odotetaan
◾ soveltuvaa korkeakoulututkintoa
◾ kokemusta taloushallinnon vaativista tehtävistä ja raportoinnin kehittämisestä
◾ kykyä hahmottaa kokonaisuuksia
◾ itseohjautuvuutta ja hands on -asennetta
◾ hyvät suulliset ja kirjalliset kommunikointitaidot suomeksi ja englanniksi
◾ kiinnostusta toimialan ja tuotannon seuraamiseen

Rekrytoinnin hoitaa asiakkaan puolesta Go On Seinäjoen yksikönjohtaja Jani Vainio ja mahdolliset lisäkysymykset tehtävään liittyen joko numerosta 0400-212741 tai osoitteesta jani.vainio@go-on.fi

Go On Yhtiöt on suomalainen henkilöstöpalveluja tarjoava yritysketju, jonka kautta löydät runsaasti avoimia työpaikkoja ja uramahdollisuuksia. Palveluihimme kuuluvat mm. henkilöstövuokraus, rekrytoinnit, soveltuvuusarvioinnit ja koulutus.

Kuulumme Henkilöstöpalveluyritysten Liittoon (HPL). Lisätietoja meistä löydät osoitteesta www.go-on.fi.

Hae työtä

Talousjohtaja (CFO), Kuortaneen Teollisuuspalvelu, Etelä-Pohjanmaa Kuortane

Työsuhteen muoto: Vakituinen kokoaikainen

Hakuaika: 16.11.2022 10:00 – 02.12.2022 15:00

Vaadittu työkokemus:

Palkkaus: Palkkatoive

Käsittelijä:

Jani Vainio

yksikönjohtaja +358 400 212 741

jani.vainio@go-on.fi