Mekaaninen kokoonpanija, Vaasa

Mekaaninen kokoonpanija, Vaasa

Haemme asiakkaallemme Vaasaan MEKAANISIA KOKOONPANIJOITA vakituisiin työsuhteisiin.

Työtehtäviisi kuuluu isojen metallisien kappaleiden kokoonpano linjastolla. Vastuullasi koko linjasto, jossa työskentelet itsenäisesti ja ripeästi. Töitä tehdään kahdessa vuorossa erittäin siisteissä ja moderneissa tehdasolosuhteissa. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden pidempiaikaiseen työsuhteeseen alansa johtavassa yrityksessä. Työssäsi pääset myös osaksi työnkiertoa ja työskentelemään vaihtelevilla työpisteillä. Lisäksi sinulle tarjotaan kattava perehdytys työhön ja turvallisiin työskentelytapoihin.

Työ alkaa mahdollisimman nopealla aikataululla. Tehtävään soveltuu hyvin teknisen alan perustutkinnon suorittanut asentaja, jolla on aiempaa kokemusta teollisen kokoonpanon parista, mutta hae rohkeasti myös koulutuksellasi, sillä paikkoja on aloitteleville ja kokeneemmille tekijöille. Mekaanisten kuvien lukutaito on eduksi tehtävässä. Arvostamme voimassa olevia työturvallisuuskorttia. Työsuhde solmitaan alkuun Go On Vaasan ja työntekijän välille, mutta valituilla on hyvä mahdollisuus siirtyä asiakkaan omille kirjoille.

Hakijoilta odotamme:

– Hyvää fyysistä kuntoa
– Piirustusten lukutaitoa
– Sorminäppäryyttä
– Ripeää työotetta sekä suomen tai englannin kielen osaamista

 Tarjoamme sinulle:

– Vakituisen työsuhteen
– Mukavan työpaikan ja hyvät työkaveri, loistavat esimiehet
– Teknologiateollisuuden työehtosopimuksen mukaisen palkan
– Hyvän perehdytyksen sekä Go On Akatemian käyttömahdollisuuden 24/7
– Huikean Go On Henkilöstöetuohjelman, jossa on paljon rahanarvoisia etuja työntekijöillemme
– Paikallista ja henkilökohtaista palvelua koko työsuhteesi ajan

Jos tunnistit itsesi, hae paikkaa jo tänään! Aloitamme haastattelut jo haku aikana. Käytössämme on myös videohaastattelu mahdollisuus, joten pidäthän silmällä sähköpostiasi, johon kutsu haastatteluun mahdollisesti saapuu.

Lisätietoja tehtävästä antaa Go On Seinäjoki-Vaasa HR-asiantuntija Saku Ojala, saku.ojala@go-on.fi, 040 594 8655.

 

Hae työtä

Mekaaninen kokoonpanija, Vaasa, Pohjanmaa Vaasa

Työsuhteen muoto: Vakituinen Kokoaikainen

Hakuaika: 05.11.2021 12:00 – 07.12.2021 23:59

Vaadittu työkokemus:

Palkkaus: TES

Käsittelijä:

Saku Ojala

HR-asiantuntija +358 40 5948 655

saku.ojala@go-on.fi