Kesätyöntekijöitä, Betset-yhtiöt

KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ, Betset-yhtiöt

Vuonna 1950 perustettu Betset on Suomen toiseksi suurin betonisten valmisosien valmistaja toimitila-,
teollisuus- ja asuntokohteissa sekä merkittävä toimija valmisbetonimarkkinoilla. Betset panostaa toiminnan
kehittämiseen sekä tarjoaa asiakkailleen monipuolisia mahdollisuuksia ja laadukkaita ratkaisuja.
Ammattitaitoinen, motivoitunut ja sitoutunut henkilöstö on perheyrityksen yksi keskeinen menestystekijä. Suomessa tehtaat työllistävät yhteensä noin 650 henkilöä ja yhteenlaskettu vuotuinen liikevaihto on noin 125 miljoonaa euroa.
Betset-yhtiöihin kuuluu Suomessa tehtaat Nurmijärvellä, Mikkelissä, Vierumäellä,Nummelassa, Turussa, Paraisilla, Kyyjärvellä, Hämeenlinnassa ja Helsingissä
Lisää meistä: www.betset.fi

Haemme asiakasyrityksellemme Betset-yhtiöille KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ TUOTANTOON PARAISTEN tehtaalle.

Tarjolla on monipuolisia työtehtäviä, joissa pääset työskentelemään betonielementtien valmistuksen eri vaiheen työtehtävissä. Työtehtävät sisältävät esimerkiksi elementtien betonielementtien raudoitteiden valmistamista suunnitelmien mukaisesti ja elementtien viimeistelytöitä.
Työt alkavat sopimuksen mukaan myöhemmin keväällä.

Toivomme sinulta tarkkaa työotetta, motivaatiota oppia uutta, oma-aloitteisuutta sekä hyviä tiimityöskentelytaitoja.

Eduksi katsomme, mikäli sinulla on aikaisempaa kokemusta tuotannossa työskentelystä, mutta se ei ole välttämätöntä, koska perehdytämme sinut työtehtäviin. Tärkeintä on oikea asenne!

Mikäli Sinulla on työturvallisuuskortti niin se luetaan myös eduksi.

Kiinnostuitko? Jätä hakemuksesi jo tänään, sillä aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja kerro milloin voisit aloittaa työt.

Lisätietoja tehtävästä antaa Go On Turku HR-asiantuntijat Anne, Minttu ja Kati 044-980 2826 tai pori@go-on.fi

Hae työtä

Kesätyöntekijöitä, Betset-yhtiöt, Go On Turku, Varsinais-Suomi, Parainen

Työsuhteen muoto: Määräaikainen kokoaikainen

Hakuaika: 27.1.2020 – 15.3.2020

Vaadittu työkokemus: Alle 1 v

Palkkaus: Rakennustuoteteollisuuden TES

Käsittelijä:

Anne Koivu

yrittäjä +358 45 7874 5188

anne.koivu@go-on.fi