Kaupan moniosaaja

Kaupan moniosaaja, Go On Raahe

Haemme asiakasyrityksellemme S-ryhmälle KAUPAN MONIOSAAJIA Raahen seutukunnan alueelle.

Kaupan moniosaajan työtehtäviin kuuluvat monipuolisesti kaikki kaupan tehtävät kassatyöskentelystä hyllytykseen. Työvuorot sijoittuvat myymälän aukiolojen mukaisesti klo 06.00-23.00 välille.

Tänä päivänä kaupan alan työntekijät ovat moniosaajia, jotka hallitsevat työssään Veikkaus-tuotteiden myynnin, ikärajavalvonnan, myymälässä tuotteiden hyllytyksen sekä tavaran vastaanoton. Kaupan moniosaaja hoitaa hänelle annetut tehtävän aina yhtä aurinkoisella asenteella ja palvellen asiakasta aina hymyssä suin. Olisiko sinusta moniosaajaksi?

Työ on muodoltaan töihin kutsuttava. Moniosaajana tulet saamaan työvuoroehdotuksia lyhyelläkin varoitusajalla sekä saat mahdollisuuden työskennellä Raahen seutukunnan alueen kaikissa myymälöissä. Palkka määräytyy kaupan alan TES:n mukaan. Työt alkavat sopimuksen mukaan S-ryhmän asiakaspalvelukoulutuksella heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Moniosaajan edellytykset:
– Iloista asiakaspalveluasennetta sekä mielenkiintoa kaupan alaa kohtaan
– Oma-aloitteisuutta ja ahkeruutta
– Valmiutta työskennellä yksin
– Mahdollisuutta työskennellä joustavasti Raahen seutukunnan alueen eri myymälöissä
– Vähintään 18 vuoden ikää

Tarjoamme:
– Kaupan alan TES:n mukaisen palkan
– Monipuolisen työn
– Mahtavan työyhteisön
– Mahdollisuuden työllistyä kaupan alalla oman tilanteesi
mukaan

Arvostamme:
– Kokemusta kaupan alalta
– Veikkausosaamista
– Oman auton käyttömahdollisuus ja valmiutta työskennellä
Raahen seutukunnan alueen eri myymälöissä.

Lähetä hakemuksesi heti ja ilmoita, milloin voisit aloittaa työt. Aloitamme haastattelut jo hakuajalla.

Lisätietoja tehtävästä antaa Go On Raahen HR-asiantuntija Essi Kalajanniska,
040 5090 658, essi.kalajanniska@go-on.fi

Hae työtä

Kaupan moniosaaja, Go On Raahe, Pohjois-Pohjanmaa, Raahe

Työsuhteen muoto: Keikkatyö

Hakuaika: 12.10.2018 – 31.5.2019

Vaadittu työkokemus: Alle 1 v

Palkkaus: TES