Suolaisten täyttäjä (kesätyö)

Suolaisten täyttäjä (kesätyö)

Ramin konditoria on perheyritys kolmannessa polvessa ja kuuluu Hyvä konditoria -ketjuun. Jokainen ketjun yrityksistä on alueensa johtava konditoria-alan yritys. Ramin Konditoria on perustettu vuonna 1997, mutta perheen leipomotarina alkaa jo pohjanmaalta 1950 perustetusta Liedeksen leipomosta. Ramin löydät Mikkelistä, Kouvolasta ja Kuopiosta.

Ramin Konditorialla on Mikkelin Visulahdessa 5-tien varrella Suomen herkullisin taukopaikka!

Haemme Rami Visulahteen suolaisten täyttäjää kesätyöhön Mikkeliin.

Tehtäviisi kuuluu erilaisten suolaisten tuotteiden täyttäminen. Työhön voi lisäksi kuulua muitakin tehtäviä esimerkiksi astiahuoltoa ja jäätelön tekoa. Hakijoilta edellytämme hyvää asennetta työntekoon ja hygieniapassia. Olethan aamuvirkku, sillä työvuoro voi alkaa jo klo 5.00.

Tarjoamme sinulle monipuolisen ja kivan työn uudessa taukopaikassa sekä pääsyn osaksi aktiivista ja huippua työporukkaa. Työt alkavat mahdollisimman pian touko-kesäkuussa ja kestävät elo-syyskuun loppuun 2023. Töitä on tarjolla noin 2-3 vuoroa viikossa, mahdollisesti enemmän.

Lisätietoa tehtävistä antavat Go On Mikkelin HR-päällikkö Anna Orava puh. 044 585 9886 tai HR-assistentti Tanja Liimatainen puh. 040 125 2556.

Jos koet olevasi etsimämme reipas ja oma-aloitteinen tekijä, niin jätäthän hakemuksesi pian ohessa olevan linkin kautta. Haastattelut aloitamme jo hakuaikana!

Hae työtä

Suolaisten täyttäjä (kesätyö), Etelä-Savo Mikkeli

Työsuhteen muoto: Kesätyö

Hakuaika: 23.05.2023 – 04.06.2023 23:59

Vaadittu työkokemus:

Palkkaus: MaRaVa tes

Käsittelijä:

Anna Orava

HR-päällikkö, SHL +358 44 585 9886

anna.orava@go-on.fi