Monipuolisia kesätöitä tarjolla Honkajoella

Honkajoki Oy on Suomen johtava eläinperäisten sivutuotteiden käsittelijä ja jalostaja. Suomessa muodostuu vuosittain arviolta noin 260 000 tonnia eläinperäisiä sivutuotteita. Tästä lähes 80 % käsitellään Honkajoki Oy:n laitoksissa Suomen ja EU:n lakien edellyttämällä tavalla teollisuudessa hyödynnettäviksi tuotteiksi.

Valmistamme eläinravitsemuksessa hyödynnettäviä proteiinituotteita sekä rasvaa sellaisista elintarvikekäyttöön hyväksyttyjen eläinten sivutuotteista, jotka on toimitettu prosessiimme alle vuorokaudessa. Muista sivutuotteista ja maatiloilla kuolleista eläimistä valmistamme lihaluujauhoa lannoitteisiin, energiantuotantoon toimitettavaa jauhoa sekä biopolttoaineiden raaka-ainetta.

Voit lukea lisää yhtiön toiminnasta vastuullisuusraportista ja nettisivuilta.

Taloushallinnon osaaja

Työtehtäväsi koostuvat taloushallinnon tehtävistä, kuten myyntilaskutuksesta ja ostoreskontran hoitamisesta. Lisäksi tehtävään sisältyy asiakaspalvelua puhelimitse ja sähköpostitse tilauskeskuksessamme. Toivomme, että sinulla on jo hieman kertynyt osaamista taloushallinnosta sekä kirjanpidosta. Jotta työskentely sujuu saumattomasti, on oltava yhteistyökykyinen, asiakaspalveluhenkinen sekä omatoiminen tekijä.

Prosessihoitaja

Toivomme, että sinulla on vuorotyövalmiutta, sillä työ on (12h) vuorotyötä. Työssä on tärkeää, että on ymmärrystä ympäristöasioista ja toimit vastuullisesti sekä tarkasti. Jotta työskentely sujuu saumattomasti, on oltava yhteistyökykyinen, asenteeltaan reipas sekä omatoiminen tekijä.

Kunnossapitoasentaja

Työtehtäväsi koostuvat erilaisista huolto-, kunnossapito- ja prosessin ylläpitotehtävistä. Tehtävässä suoriutumiseen vaaditaan kokemusta vastaavista tehtävistä, lisäksi kokemus sähkötöistä katsotaan eduksesi. Toivomme, että sinulla on tehtävään soveltuva koulutus sekä mahdollisesti jo kertynyt hieman työkokemusta kunnossapitoasentajan tehtävistä.

Autonkuljettaja / kippaaja

Kipparin työssä tulet hoitamaan saapuvien konttien kippaukset tuotannon siiloihin, konttien siirrot konttikorjaamolle, hoitamaan konttien pesun ja desinfioinnin. Lisäksi työhön kuuluu muut siirtotehtävät (rouhe, flotaatio) sekä piha-alueen yleisestä siisteydestä huolehtiminen.

Lisätietoja tehtävistä antaa Go On Porin Minttu Porri

Minttu Porri

yrittäjä, muutosturvavalmentaja, SHL (vanhempainvapaalla)