Elintarvikealan töitä tarjolla Maustajalla

Go On Oulu on toiminut Maustaja Oy:n henkilöstökumppanina vuodesta 2014 alkaen. Maustaja on Pohjoismaiden suurin ja maailman pohjoisin elintarvikkeiden sopimusvalmistaja. Vuosikymmenten kokemus elintarvikkeiden valmistamisesta on tehnyt Maustajasta arvostetun ja luotettavan työnantajan Pyhännän luonnonkauniilla alueella.

Olin kuullut Maustajasta työnantajana positiivisia asioita ja päätin lähteä mukaan Go Onin ja Maustajan rekrykoulutukseen, kun siihen tuli mahdollisuus. Koulutuksen kautta sain hyvät valmiudet työhön ja olen työskennellyt ensin Go Onin kautta vuokratyöläisenä kymmenisen kuukautta, ennen kuin työllistyin vuoden 2022 alusta vakituiseen työsuhteeseen Maustajalle, Satsaajana pääosin työskentelevä Pasi Huttunen kertoo.

Vuosien mittaan kymmeniä ihmisiä on työllistynyt kauttamme Maustajalle. Työtehtävät Maustajalla ovat monipuolisia; tuotantotyötä on tarjolla eri linjastoilla, joilla valmistetaan mm. ketsuppeja, sinappeja, hilloja, majoneeseja, kastikkeita. Varaston ja pakkaamon puolelle haetaan säännöllisesti työntekijöitä ja lisäksi Go Onin kautta on rekrytoitu myös kunnossapito- ja toimihenkilöitä kumppanuusvuosien saatossa.

Vuonna 2022 Maustajalla otetaan käyttöön kokonaan uusi tuotantolinja joka laajentaa Maustajan tuotevalikoimaa entisestään, nyt hedelmä-, marja- ja vihannespohjaisten välipalatuotteiden suuntaan. Laajennuksen myötä työtä on tarjolla lisää uusille maustajalaisille. Maustaja tarjoaakin elintarvikealan ammattilaisille erinomaiset etenemismahdollisuudet työuralla!

 

 

Minkälaisia työntekijöitä Maustajan tuotantotehtäviin haetaan?

Tulisi olla reipas ja oma-aloitteinen. Asenteella pääsee pitkälle. Ei tarvitse olla valmis osaaja, vaan kun on motivaatiota ja halua oppia, niin Maustajalla kyllä perehdytetään tehtäviin hyvin. Eli perustyöntekijöitä, jotka ovat tyytyväisiä, kun on hyvä työympäristö, Go On Oulun Aino Maaninka listaa.

Laajan ja vaihtelevan tuotevalikoiman ansiosta tuotantotyö Maustajan tuotantolinjalla on monipuolisempaa moneen muuhun vastaavaan tehtävään verrattuna.

Työtehtäviä pystytään muokkaamaan tekijöiden mukaan, joten haemme laajasti kaikenikäisiä työntekijöitä, emme mitään yhtä tiettyä työntekijätyyppiä. Perehdytys onnistuu myös englannin kielellä, Aino jatkaa.

Julia työllistyi Go Onin kautta vakituiseen työsuhteeseen Maustajalle

Kaverilta kuulin Maustajasta, että täällä on hyvä työilmapiiri ja mukavaa tehdä töitä, niin päätin hakea itsekin, kun koronan myötä työvuorot aiemmissa työpaikoissa oli vähentynyt selvästi. Se, että on säännölliset työajat ja töistä vapaat viikonloput ovat minulle tärkeitä asioita. Satsaajan työssä saa koko ajan tehdä hommia, niin aika ja työvuorot kuluu nopeasti. Joka päivä on kiva lähteä töihin ja työtä tekee mielellään. Seitsemän kuukauden vuokratyöjakson jälkeen työllistyin vuoden 2022 alusta maustajalle vakituisesti. Go Onin kanssa yhteistyö sujui ilman ongelmia, eikä ole mitään pahaa sanottavaa. Apua sai aina, jos sitä tarvitsi ja kaikki meni kyllä nappiin minun osaltani. Voin suositella niin Go Onia kuin Maustajaa työnantajana ja -paikkana.


Julia Miettinen

elintarviketyöntekijä

Kiinnostaako työ Maustajalla? Katso Maustajan avoimet työpaikat täältä

Maustajan rekrytoinneista vastaa Go On Oulu - Ota yhteyttä ja kysy lisää tehtävistä!

Aino Maaninka

HR-asiantuntija +358 40 054 8811

aino.maaninka@go-on.fi

Aija-Riina Loukkola

asiakkuuspäällikkö, SHL, suorahakukonsultti +358 40 058 0352

aija-riina.loukkola@go-on.fi

Löydä Go On tiimisi

Sinua lähin Go On tiimi auttaa työn hakemisessa.

helsinki
hameenlinna
joensuu
jyvaskyla
kalajoki
kotka
kouvola
kuopio
lappeenranta
lahti
mikkeli
pirkanmaa
pori
oulu
rovaniemi
seinajoki
raahe
tornio
turku
uusimaa
vaasa
vantaa
ylivieska
suorahaku
team-go-on