EtusivuAjankohtaistaTiedolla ja tutkimuksella lisäarvoa Mediateon asiakkaille – siksi Feelback

Asiakastarinat19.03.2024

Tiedolla ja tutkimuksella lisäarvoa Mediateon asiakkaille – siksi Feelback

Vuonna 2008 Teemu Kontkasen Kuopiossa perustama Mediateko on kasvanut aikojen saatossa maamme ainoaksi laajamittaisesti vapaa-aikamainontaa tarjoavaksi yritykseksi. Mediateon mainospintoja onkin nykyään kaikissa maamme suurimmissa kaupungeissa sekä useilla eri golfkentillä ja laskettelukeskuksissa ympäri maan.

Kasvustrategiansa tueksi ja oman palvelutarjontansa syventämiseksi Mediateko on halunnut tehdä tiivistä yhteistyötä Feelbackin kanssa. Lisää tästä kertoo seuraavaksi Mediateko Oy:n kehitysjohtaja Tapio Pankko.

 

Mitä työnkuvaasi kehitysjohtajana kuuluu?

Olen Mediateon partneri ja vastuualueinani ovat liiketoiminnan kehittäminen, verkoston ylläpito ja huoltotoiminnot sekä Kampanjasuunnittelutiimini vastaa kampanjoiden läpivientien toteuttamisesta sekä kampanjoiden toteutumisen jälkeen asiakaskohtaisen raportoinnin asianmukaisesta hoidosta.

Tällä hetkellä meidän yksi merkittävimmistä projekteistamme on ICT-infran kehittäminen tulevaisuuden vaatimusten varalle. Lisäksi meiltä on tulossa käyttöön uusi Ulkomainonnan yleisömittauksen malli, jolloin kampanjoiden suunnittelu ja mittaaminen helpottuu ja selkeytyy kaikkia asiakkaitamme koskien.

Miten ja milloin yhteistyönne Feelbackin kanssa alkoi – missä mennään nyt?

Yhteistyö Mediateon ja Feelbackin välillä käynnistyi vuonna 2014. Eli nyt yhteistyötä on tehty kymmenisen vuotta.

Käytännössä Mediateko ostaa Feelbackilta kahdenlaista palvelua: omien asiakkaiden huomioarvotutkimusta sekä tiedolla johtamisen työkaluja.

Huomioarvotutkimus on suunnattu Mediateon asiakkaille niin, että tämän kautta pystymme antamaan selkeää ja konkreettista dataa mainostajille omien kanaviemme huomaamisesta, reagoinnista ja ostoreferoinnista. Ja kun tämä tieto yhdistetään tutkimuksella selvitettyyn kävijöiden ostokykyyn ja muihin laadullisiin tekijöihin vaikkapa hiihtokeskusten kohdalla, saamme erittäin pitävää dataa siitä, mitä ja miten heille kannattaa mainostaa. Käytössämme oleva 13.000 ihmisen vastaajapankki on varsin vakuuttava referenssi asiakkaidemme suuntaan tässä kohtaa.

Viime vuosina olemme lisänneet myös kampanjamittausten tiedolla johtamista. Näin erityisesti loppuraportoinnin yhteydessä vaikkapa NPS:n osalta. Onhan suositteluindeksi yksi keskeisimpiä asioita, joka meidän mainosasiakkaitamme kiinnostaa mielikuvan ja tunnettuuden lisäksi.

Mediateolla on oma tutkimuspalvelu, jonka palveluja myymme ja myös tässä Feelback on kumppaninamme. Tutkimuspalvelun avulla voimme todentaa kuinka toteuttamamme kampanja toimii ja kuinka se otetaan vastaan.

Tapio Pankko, kehitysjohtaja, Mediateko

Kuinka Feelback -yhteistön merkitys näkyy Mediateon arjessa?

Feelbackin rooli on kasvanut koko ajan suuremmaksi oman toimintamme syventäjänä. Esimerkiksi rautatieasemien kampanjoissamme huomioarvotutkimus liitetään lähes poikkeuksetta mukaan ja se tuo paljon lisäarvoa.

Feelbackin työkaluilla saamme merkittävää dataa potentiaalisista asiakkaista ja heidän profiileistaan koskien ostoaikeita ja ostokäyttäytymistä. Sama koskee meidän hiihto- ja golfkohteitamme. Vastaava tutkimus on poikkeuksetta kiinteä osa myös näitä toimeksiantojamme. Skin ja golfin kohdalla teemme aina aktiivikauden päätteeksi yhteistyöraportin, joiden kivijalkana on Feelbackin toteuttamaa tutkimustulosta. Näin meillä on paljon paremmat lähtökohdat vahvistaa asiakkuuksiamme ja sitouttaa kumppanimme jatkamaan yhteistyötä kanssamme.

Tulevaisuus?

Toimintamme Feelbackin kanssa suunnitellaan kokonaisraameissa aina vuodeksi eteenpäin. Mitään ei ole hakattu kiveen, vaan tilannetta seurataan ja tarvittaessa säädetään sen mukaan, mikä on tarkoituksenmukaista. Esimerkiksi meidän dashboardiamme on tarve kehittää jatkuvasti niin, että sieltä saataisiin entistä tarkempaa dataa toimialakohtaisesti ja profiloidusti. Haluamme kehittää myös vastaajapankkiamme entisestään.

Käymme hyvinkin aktiivista ja säännöllistä dialogia Feelbackin kanssa, jotta molemmat pystyisivät tarjoamaan entistä parempaa lisäarvoa asiakkailleen. Kun tässä on tehty yhdessä hommia jo vuosikymmenen ajan, niin eiköhän tässä jatketa yhdessä edelleenkin. Yhteistyömme kautta saadun saadun datan jatkojalostaminen on varmasti molemmille osapuolille hyvinkin arvokasta.

Yhteiselo Feelbackin kanssa on ollut avointa ja molemmilla on ollut aito halu jatkuvaan kehitykseen. Tämän hetken tilanteeseen Feelback on juuri oikea ja toimiva kumppani Mediateolle. Pitkä yhteinen historia takaa meille juuri oikean datan saannin ja kattava dashboard on arvokas ja vaalittava meidän näkökulmastamme. Arvostamme kumppanuuttamme erittäin paljon.

Mediateko lukuina

Henkilöstömäärä nykyään kaksikymmentäkaksi. Lisäksi digitaalisia mainosnäyttöjä ja suurtauluja toimittava tytäryhtiö Supervisual työllistää vakituisesti neljä henkeä. Mediateko omistaa Supervisualista 80% ja sen liiketoiminta nivoutuu saumattomasti Mediateon palveluportfolioon. Mediateon liikevaihto on tänä vuonna noin 10 ME. Tutustu Mediateon palveluihin.

 

Lue lisää media -ja kampanjatutkimuksista

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme.

 Ota yhteyttä

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat sähköpostiisi tuoreimmat uutiset ja blogit sekä tietoa Go Onin henkilöstö- ja tutkimuspalveluista.

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.