EtusivuAjankohtaistaLähtömaatestaus varmistaa osaamisen tason

Go On Staff30.09.2024

Lähtömaatestaus varmistaa osaamisen tason

lähtömaatestaus

Työterveyslaitos julkaisi Hyvinvointia työstä 2030-luvulla -raportin loppuvuodesta 2020. Raportti visioi tulevaisuuden työelämää, jossa yhtenä keskeisenä trendinä nähdään väestörakenteen muutoksen vaikutukset, kuten ikääntyvä ja monimuotoistuva työväestö, työvoiman saatavuus ja globaali liikkuvuus. Tulevaisuudessa kulttuurisesti monimuotoisen, kansainvälisen työyhteisön keskeisimmät hyödyt näyttäytyvät parhaimmillaan organisaatioiden runsaampana luovuutena ja innovatiivisuutena.

Kansainvälisellä työväestöllä on edelleen hankaluuksia sopeutua suomalaiseen työelämään. Syitä voivat olla mm. kielitaidon riittämättömyys, puutteellinen osaamisen tunnistaminen tai koulutuksen sopimattomuus. Innolink Staff kääri koronan aiheuttamasta työmarkkinaturbulenssista huolimatta hihansa ja vastasi työvoimapulasta kärsivien organisaatioiden haasteisiin mm. ulkomaalaisten työnhakijoiden lähtömaassa tapahtuvalla osaamisen testaamisella (so. lähtömaatestaus) ja kotouttamispalveluilla.

”Lähtömaatestaus säästää kaikkien osapuolien aikaa, rahaa, vaivaa ja energiaa”, pohjustaa Go On Staffin (entinen Innolink Staff) liiketoimintajohtaja Lari Nurmi”Lähtömaatestauksella tarkoitetaan ulkomaalaisten työntekijöiden kotimaassaan antamaa videoitavaa työnäytettä, jonka sisältö on valmisteltu yhdessä rekrytoivan yrityksen kanssa. Lähtömaatestauksella työllistävä yritys pystyy varmistumaan hakijan tietotaidosta ja saa samalla myös testaajan arvion hakijan suoriutumisesta simuloidussa työtilanteessa.”

”Perinteinen CV ja hakemus ei aina anna realistista kuvaa hakijan todellisesta osaamisesta – varsinkaan, kun kyseessä on suorittavat tuotannon työtehtävät. Sen vuoksi täsmäräätälöity osaamistesti auttaa seulomaan parhaat osaajat suomalaisten yritysten kohdennettuun tarpeeseen. Lähtömaatestauksen kauttamme tilanneet yritykset ovat myös arvostaneet testitilanteesta kuvattua videota, josta pystyy jo nopealla vilkaisulla päättelemään senhetkistä hakijan osaamisen ja työn hallinnan tasoa”, Nurmi tarkentaa.

”Lähtömaatestauksen tavoitteena on ennen kaikkea helpottaa asiakasyritystemme rekrytointeja ja tarjota Suomeen hakeutuville työntekijöille mahdollisuus näyttää taitonsa jo kotimaassaan. Työnhakija saa testin myötä maistiaisen tulevista työtehtävistään, joten se auttaa myös hakijaa arvioimaan sitä, onko tuleva työ todella häntä varten. Testauksen läpäisseet hakijat työllistyvät Suomeen usein sellaisille muuttotappiosta kärsiville paikkakunnille tai osaajapulasta kärsiville aloille, joihin on hankala löytää kantasuomalaista työvoimaa.”

”Teemme yhteistyötä laajan eurooppalaisen oppilaitosverkostomme kanssa. Tällä hetkellä testaamme EU:n jäsenmaista tulevia kandidaatteja, mutta tavoitteenamme on laajentaa yhteistyöverkostoa myös EU:n ulkopuolelle. Eurooppalaisten yhteistyöoppilaitosten kanssa on mahdollista myös toteuttaa avullamme kohdennettua täsmäkoulutusta Suomeen hakeutuville työntekijöille”, Nurmi jatkaa.

”Haluamme pitää aidosti huolta ulkomailta Suomeen saapuvista työntekijöistämme. Opastamme heitä vero-, pankki-, asumis- ja työsopimusasioissa ja perehdytämme heitä osaltamme suomalaiseen työkulttuuriin. Tavoitteenamme on työllistää Suomeen saapuvat osaajat pitkäaikaisiin työsuhteisiin, mutta huomioimme myös kausityön mahdollisuudet.”

 

 

 

Uusimmat artikkelit

Tilaa uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen saat sähköpostiisi tuoreimmat uutiset ja blogit sekä tietoa Go Onin henkilöstö- ja tutkimuspalveluista.

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.