Uutiset – 09.09.2024
Elokuussa avautui Go On -ketjun 27. toimipiste, kun Marina Sharapova ja Sami Kähärä avasivat ovet Espoon Leppävaarassa. Uusi toimipiste tuo mukanaan monipuolista osaamista ja tuoretta näkökulmaa henkilöstöpalvelualalle, erityisesti Espoon alueen ainutlaatuisia tarpeita ajatellen. Haastattelussamme Marina ja Sami kertovat taustoistaan, motivaatiostaan ja tulevaisuuden suunnitelmistaan.
Marinan polku: Suomalaisten yritysten parissa Venäjällä ja uusi ura Suomessa
Marina Sharapova on kokenut liiketoiminnan johtaja, joka on rakentanut uraansa suomalaisissa yhtiöissä Venäjällä. Hän on työskennellyt useissa merkittävissä rooleissa, muun muassa Leseko Oy:ssä, Rapalalla, HUB Logisticsissä ja FM Timberissä. Tiivillä Marina toimi hankintapäällikkönä Murmanskin tehtaalla jo 90-luvun lopulla.
Marina muutti perheineen Suomeen yli 11 vuotta sitten työn perässä. Venäjän hyökkäyssodan myötä hänen aikaisempi uransa tuli päätökseen, ja Marina on siirtynyt uuden uran pariin. Tällä hetkellä hän opiskelee HR-koordinaattoriksi, ja hänellä on intohimo henkilöstöjohtamiseen. Hän haluaa hyödyntää kokemustaan ja auttaa muita maahanmuuttajataustaisia henkilöitä löytämään työtä ja sopeutumaan uuteen ympäristöön.
”Vaikka liiketoiminta Venäjällä ei ole enää minulle vaihtoehto, haluan käyttää kokemustani täällä Suomessa auttaakseni muita maahanmuuttajia työllistymään ja kotoutumaan paremmin,” Marina kertoo. ”Olen itse alanvaihtaja, ja toivon, että voin rohkaista ja tukea muita, jotka etsivät uutta urapolkua.”
HR-koodinaattori Marina Sharapova
Sami Kähärä ei ole uusi nimi Go On -ketjussa. Hän on toiminut yhtiön hallituksen puheenjohtajana ja ollut mukana sen kasvussa ja kehityksessä vuosina 2015-2022. Nyt hän on palannut vahvistamaan Espoon yksikköä, joka on tärkeä alue koko ketjulle.
”Go On Finlandin hallituksessa toimiessani keskityimme franchising-toimintaan, ja onnistuimme tuplaamaan ketjun liikevaihdon,” Sami kertoo ”Nyt, kun talous alkaa elpyä, uskon vahvasti siihen, että henkilöstöpalveluala tulee olemaan yksi ensimmäisistä kasvualoista. Haluan olla mukana varmistamassa, että Go On Espoo on valmiina hyödyntämään tämän kasvupotentiaalin. Innolinkin yhdistymisen Go On Groupiin ja tutkimuspalvelujen monipuolistumisen näen myös erittäin hyvänä kilpailuetuna Go Onin tarjoomalle.”
Go On Espoon yrittäjä Sami Kähärä
Espoo on yksi Suomen nopeimmin kasvavista kaupungeista, ja tämä luo ainutlaatuisia mahdollisuuksia henkilöstöpalveluyrityksille. Marina ja Sami näkevät Espoon monikulttuurisuuden ja teknologia-alan keskittymät merkittävinä vahvuuksina, mutta he tiedostavat myös haasteet.
”Espoo on hyvin kansainvälinen kaupunki, jossa on paljon maahanmuuttajataustaisia asukkaita. Tämä tuo mukanaan erityisiä haasteita ja mahdollisuuksia, jotka haluamme ottaa huomioon palveluidemme kehittämisessä,” Marina toteaa.
Uudet yrittäjät ovat yhtä mieltä siitä, että Go On Espoo haluaa olla mukana rakentamassa Espoon tulevaisuutta tarjoamalla laadukkaita henkilöstöpalveluita, jotka vastaavat kaupungin kasvaviin tarpeisiin. He painottavat erityisesti pitkäaikaisten työsuhteiden ja työntekijöiden hyvinvoinnin merkitystä, mikä on ollut keskeinen osa heidän liiketoimintastrategiaansa.
”Me haluamme olla silta hyvien työntekijöiden ja hyvien työpaikkojen välillä,” Marina tiivistää.
”Tavoitteenamme on auttaa ihmisiä löytämään merkityksellistä työtä ja yrityksiä löytämään luotettavia työntekijöitä.”
Marina Sharapova ja Sami Kähärä tuovat Go On Espooseen yhdistelmän kokemusta, innostusta ja kansainvälistä osaamista. Kun kaupunki kasvaa ja kehittyy, Go On Espoo haluaa olla mukana tukemassa tätä kasvua tarjoamalla yrityksille ja työnhakijoille parhaan mahdollisen tuen.