Uutiset – 23.01.2024
Go On Raahen ja Go On Kalajoen yrittäjä Anna Koskela palkittiin Raahen Nuorkauppakamarin Vuoden Nuori Yrittäjä -palkinnolla. Palkinnon perusteluissa Raahen Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Susanna Sovio kuvasi Annaa yrittäjäksi, joka on asiantunteva, innostava, inspiroiva ja positiivisuutta hehkuva, jonka energiat välittyvät kaikille hänen kanssaan asioiville. Tämän lisäksi Annan yritystoiminta on laajentunut Raahesta Kalajoelle ja on näkyvästi tukemassa Raahen työllisyystilannetta, tuoden muita Raahen alueen yrityksiä yhteen.
– Raahen Nuorkauppakamari on tuonut minulle ystäviä, verkostoja ja avannut vajaa 10 vuotta sitten oven seutukunnan yritysmaailmaan. Harrastuksella on ollut oma vaikutuksensa myös siihen, että aloin päätoimiseksi yrittäjäksi vuonna 2018 heti oman puheenjohtajavuoden jälkeen, Anna kertoo.
Alalla pitkään toiminut lankomies pyysi Annaa kartoittamaan verkostoistaan sopivaa henkilöä, jolla olisi kiinnostusta ruveta Go On -yrittäjäksi Raaheen. Kun sopivaa henkilöä ei löytynyt, Anna päätti tehdä rohkean päätöksen ja täyttää itse puuttuvan yrittäjän paikan.
− Takana oli pitkähkö pankkiura ja tietynlainen kyltyminen oli siinä täyttynyt. Hyppääminen tutusta ja turvallisesta vakityöstä yrittäjäksi oli todella impulsiivinen päätös, mutta samalla myös paras päätös. Onneksi kukaan muu ei rohjennut lähteä tähän, vaan minulle aukeni mahdollisuus ruveta itse yrittäjäksi.
Yrittäjyys on antanut Annalle todella paljon, mutta se vaatii rohkeutta, yhteistyötaitoja ja tahtoa. Vahva kotijoukko mahdollistaa yrittäjänä onnistumisen. Palkitsemisen tultua julki Annalla on riittänyt onnittelijoita niin puhelimitse kuin kasvotustenkin, heti eilisillasta lähtien.
− Kyllähän tällainen tunnustus antaa energiaa. Tänään aamu alkoi kuitenkin uuden toimiston imuroinnilla ja moppaamisella, mutta jalat vähän maanpinnan yläpuolella.
Koko Go On onnittelee Annaa upeasta palkinnosta!